Torpan ympäristössä

PAIKKARIN TORPAN PRONSSINEN ELIAS

Suomalaisen Kirjallisuuden Seura järjesti Elias Lönnrotin muistomerkkikilpailun vuonna 1899 tämän syntymän satavuotismuiston kunniaksi. Voittajaksi valittiin Emil Wikströmin työ, joka sijoitettiin Helsinkiin Antreankadulle, nykyiselle Lönnrotinkadulle. Emil Halosen ehdotus sai toisen palkinnon, ja sitä luonnehdittiin seuraavasti:

Lönnrot on kuvattu runonkeruumatkalla yksinkertaisessa matkapuvussa, pitkävartiset pieksusaappaat jalassa. Hän istuu matalalla kivellä suorakulmaisen jalustan päällä. Oikea käsi, jossa nähdään lyijykynä, nojautuu kiveen; vasen käsi, paperikääröä pidellen, on toisella polvella. Jalustan yläosaa kaunistavat kaikilla kulmilla Kalevalan aihetta käsittelevät korkokuvaryhmät. Etusivulla on Sammon ryöstö, toisella pitkällä sivulla Sammon taonta ja Kullervon kosto, sitä vastaavalla sivulla Ainon kuolema ja Kyllikin ryöstö, takasivulla Väinämöisen poislähtö. Jalustan etusivun yläreunassa on nimikirjoitus Elias Lönnrot, takasivun vastaavalla reunalla on vuosiluku 1902. Jalusta oli tässä ehdotuksessa punaista graniittia, ja korkokuvaryhmät olisi joko valettu pronssista tai hakattu graniittiin.

Puutteena kuitenkin todettiin: ”Julkisena muistopatsaana tulisi kuitenkin tämä teos yksinkertaisuudessaan ehkä tekemään jonkunlaisen köyhyyden vaikutuksen. Sen sijaan olisi se esitettynä esim. puolessa aijottua suuruutta, erittäin sopiva ja arvokas kaunistamaan jotakin tieteellisen laitoksen juhlasalia tahi jotakin muuta julkista kokoushuonetta.”

Ajatus Lönnrotin patsaan pystyttämisestä myös Sammattiin heräsi 1940-luvun lopulla. Kalevalaseura esitti, että kun Lönnrotin syntymästä tulisi 9.4.1952 kuluneeksi 150 vuotta, niin hänen syntymäkuntaansa pystytettäisiin Eemil Halosen kilpailuluonnoksen mukainen muistopatsas. Vaihtoehtoisina paikkoina olivat joko Sammatin keskusta tai Paikkarin torppa. Patsastoimikunta kävi 1951 katsahtamassa eri vaihtoehtoja, ja ”torpan ja vahdin rakennuksen väliltä löytyy koivujen ympäröimä kallio, joka heti ensi silmäyksellä tuntuu ikään kuin tähän tarkoitukseen luodulta. Taustalla avautuu suomalainen järvimaisema, vasemmalla kohoava Lönnrotin syntymäkoti ja kallion ympärillä humiseva koivikko olisivat mitä parhaimmat kehykset tuolle Emil Halosen luomalle patsaalle.”

Muinaistieteellinen toimikunta (nykyinen Museovirasto) hylkäsi hakemuksen, koska patsas aiotulla paikalla tulisi näkymään heti torpalle mentäessä ja häiritsisi torpan ehjää vaikutelmaa ja tavallaan myös kilpailisi nähtävyytenä torpan kanssa. Kalevalaseura haki muutosta asiaan Korkeimmalta hallinto-oikeudelta, joka antoi asian valtioneuvoston ratkaistavaksi. Valtioneuvosto ratkaisi paikkakysymyksen Kalevalaseuran ehdottamalla tavalla.

Patsaan rahoitusta kerättiin kaksi vuotta, mutta avustajien joukko ei ollut suuren suuri. Huomattavasti rahastoa kartuttivat kansakoululapset, jotka myivät Lönnrotin muotokuvaa esittävää merkkiä. Näistä huolista huolimatta päästiin perustusten tekoon ja Emil Halosen veli Arttu Halonen valoi pronssisen patsaan Eino Räsäsen saveen ja kipsiin tekemän mallin mukaisesti. Paljastustilaisuudessa kesäkuun ensimmäisenä päivänä 1952 oli paikalla toista tuhatta ihmistä, ja patsaan vastaanotti valtion puolesta opetusministeri Reino Oittinen, joka oli allekirjoittanut valtioneuvoston päätöksen Elias Lönnrotin patsaan paikasta. Pronssinen Lönnrot oli nyt kotipaikallaan, ja minäkin olen joskus 1960-luvulla ollut pienenä lapsena hänen kainalossaan.

Paikkarin torpalla oleva Lönnrotin patsas on yksinkertaisempi kuin Eemil Halosen ensimmäinen luonnos vuodelta 1899, sillä graniittinen alusta ja korkokuvaryhmät puuttuvat. Patsastoimikunta määräsi patsaan asennon niin, että Lönnrotin katse suuntautuu paitsi kentän suuntaan, myös sivuttain Paikkarin torppaan. Edessä avautuvaa kenttää pidettiin sopivana kansanjuhlille.

Lönnrotin muistomerkin paljastuspäivä 18.10.1902 Lönnrotinkadulla (Antreankadulla, epävirallisesti Antinkadulla). Teos poikkeaa huomattavasti Emil Wikströmin alkuperäisestä ehdotuksesta, jossa Lönnrot seisoi ja alhaalla jalustan juuressa olivat Väinämöinen ja Kantelettaren impi. Wikström muutti luonnostaan siten, että Lönnrot istuu ja kuuntelee vieressä olevaa Väinämöistä. Tässä on vaikutteita myös toiseksi tulleen Emil Halosen ehdotuksesta. Paljastusjuhlallisuudet jäivät sangen vaatimattomiksi venäläisen sortokauden aikana, sillä kenraalikuvernööri vaati paljastustilaisuuden puheita ja musiikkiohjelmaa ennalta tarkastettaviksi. Sen vuoksi Suomalaisen Kirjallisuuden Seura peruutti kaikki juhlallisuudet, ja kenraalikuvernööri määräsi paljastuspäiväksi lokakuun 18:nnen. Patsas piti paljastaa mielenosoitusten pelosta varhain aamulla, mutta ilmeisesti venäläisten santarmien toimesta peite vedettiin patsaan päältä pois jo puolenyön aikaan, mitä pidettiin skandaalina. Juhlallisuuksia ei pidetty, mutta seuraavina päivinä tuotiin patsaan juurelle lukuisia seppeleitä. Kuva Museovirasto, Finna.

Lähteitä: Uusi Suometar 18.10.1902 s.2; Uusi Aura 1899 s.2; Länsi-Uusimaa 19.12.1950, 5.6.1951, 31.7.1951, 27.5.1952, 1.6.1952, Helsingin Sanomat 3.6.1952 s.4; Helsingin kadunnimet, Helsinki 1981, s.119

Esa Koskinen

Emil Wikströmin alkuperäinen Lönnrotin muistomerkki Helsingin Lönnrotinkadulla

Valkjärvi
Näkymä Valkjärvelle torpan pihalta

 

Lammin talo

Elias Lönnrotin (1802-1884) vanhuudenkoti Lammintalo sihjaitsee Sammatin Haarjärven kylässä vain neljä kilometriä Paikkarin torpalta. Talo on kiehtova yhdistelmä vanhaa savupirttiä ja 1800-luvun säätyläiskotia.

Lammilla on nähtävillä Elias Lönnrotin aikaista ja hänelle kuulunutta esineistöä. Lönnrot asui Lammintalolla vuosina 1876-1884.

Osoite Lammintie 399 Sammatti
Tiedustelut 040-5544235
(lähde: lansiuudenmaan museot.fi)

 

Lohilammen museo

Lohilammen museo on rusthollitila 1700-luvulta. Museossa löytyy laaja talonpoikaisesineiden kokoelma ja Elias Lönnrotille kuuluneita esineitä.
Osoite Peririnnantie 2, Sammatti

Museo suljettu 9.8 jälkeen.
Ryhmille tilauksesta. 
Tiedustelut museo@lohja.fi
tai puh 0443694204

lähde: museo-opas.fi

 

Lohilammen tupa. Kuva J.Kestilä.

Miinan mökki

Paikkarin torpan pihapirissä sijaitsee Miinan mökki, joka toimii kesäkahvilana.

Miina tai oikeammin Serafia Wilhelmiina Lönnrot (1827–1915) oli Eliaksen Lönnrotin vanhemman veljen Henrik Lönnrotin tytär, joka hänkin syntyi Paikkarin torpassa. Miina omisti koko aikuisen elämänsä Elias ja Maria Lönnrotin perheelle heidän muutettuaan Kajaanista Helsinkiin vuonna 1854. Kun äiti-Maria kuoli jo vuonna 1868, Miina jatkoi talouden emännöijänä ja oli lapsille selkeästi äidin hellä korvike ankaraksi kasvattajaksi osoittautuneen vuonna 1869 pestatun taloudenhoitajan ja tyttöjen kasvattajan Sofi Peranderin rinnalla.

Miina eli Lönnrotin perheen arjessa ja suruissa kolmekymmentä vuotta, ensin Helsingissä ja Elias Lönnrotin siirryttyä eläkkeelle Sammatissa ja lopuksi Lammilla. Kun Elias kuoli vuonna 1884, Miina siirtyi ansaitulle eläkkeelle ja muutti asumaan Paikkarin torpan lähellä olevaan, vuonna 1863 rakennettuun Rauhalan torppaan – Miinan mökkiin. Täällä hän saattoi osoittaa olevansa vielä tarpeellinen, kun valtio otti hoitoonsa Paikkarin torpan ja siihen haettiin oikeanlaista interiööriä. Miina oli yksi harvoista, joka oli torpassa elänyt ja hänen ohjeittensa mukaan torpan sisämiljöö rekonstruoitiin. Miina kuoli 7. syyskuuta 1915.

https://kotiseutuliitto.fi/toiminta/kirjamakasiini/esittelyt-ja-arvostelut-2013/miinan-mokki-sammatissa/